perjantai 23. elokuuta 2013

- now i've thought it through

Jos en tällä kertaa sitten poistaisi tätä. :'D

Koulua on nyt parin viikon verran käyty, ja olen jo ihan kypsä. Ruotsin verbikokeita ja kotsan ruokasanastokyselyitä on lätkitty mukavasti tyyliin joka viikolle. Saanko oksentaa...?

Maanantaina ja eilen kävin Kuopiossa tettipaikkaa kyselemässä ja lappusia sinne toimittamassa. Suomalaiseen Kirjakauppaan olen siis menossa, oon jopa oikeasti innoissani tästä x) Parin viikon päästä on se sitten edessä, jee.

Asiasta kukkaruukkuun; kun about 600 nuorta tungetaan samaan rakennukseen ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen, alkavat pöpöt levitä. Tämän viikon aikana on itse kukin valitellut kurkkukipua yms. Sisko tuli eilen kipeäksi, minä sitten tänään. Ihanaa. Muuten ei haittaisi (sai nukkua ), mutta kun Kittyn piti tulla tänne viikonlopuksi. Mur.

En jaksa kirjoittaa enempää (eikä mulla kyllä varmaan olis mitään järkevääkään), että siirrytään nyt haasteeseen jonka Affelta sain. Minähän olen sit näissä niin hyvä että ihan itkettää.

Haasteen säännöt

1# Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2# Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen
3# Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille
4# Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5# Ei takaisin haastamista

11 Faktaa minusta 

1. Pelkään lintuja. 
2. Puhun tosi paljon, tosi nopeesti, ja tosi epäselvästi.
3. Tykkään tavaroiden järjestelemisestä / siivoamisesta.
4. En osaa lukea mangaa suomeksi.
5. En tykkää että mun kaulaa kosketaan.
6. Vihaan ruuanlaittoa.
7. Mulla on vihreät silmät.
8. Oon lyhyt, 157-160 cm ehkä?
9. Nukahdan outoihin paikkoihin ja asentoihin.
10. Puhun itsekseni.
11. Haluaisin olla irlantilainen. ;__;

Kysymykset

1. Onko muille ihmisille kysymysten keksiminen vaikeaa? - On.
2. Sylkevätkö alpakat vai laamat? - Laamat, veikkaisin.
3. Katsotko mieluummin elokuvan vai luetko kirjan? - Luen kirjan!
4. Onko siulla lemmikkiä/lemmikkejä? Jos on, mikä/mitä? - Onhan mulla, itselläni koira ja sitten vielä kaksi muuta koiraa ja käärme.
5. Jos joudut autiolle saarelle ja saat ottaa yhden asian mukaan, mitä otat? - Varmaan tietokoneen, lol
6. Katsoitko Muumeja pienenä? - Totta kai 
7. Syötkö jäätelöä talvisin? - Joo, itse asiassa varmaan enemmän kuin mitä kesällä :'D
8. Onko sinulla kalenteria seinälläsi? Jos on, onko se oikeassa kuukaudessa? - Ei ole kalenteria, pitäis hankkia...
9. Heräätkö herätyskelloosi aamuisin (jos olet laittanut herätyksen siis xD)? - Kyyyllä, ainakin joskus. xD
10. Normi cokis, Zero vai Light? - Hmmmm Zero.
11. Luetko mitään lehtiä? - Animea ja joskus Demiä tai Miss Mixiä.

Kysymykset seuraaville

1. Millaista musiikkia kuuntelet?
2. Minkä kirjan luit viimeksi?
3. Jos saisit ottaa lemmikiksi ihan minkä eläimen vain, minkä ottaisit?
4. Onko sinulla sisaruksia? Jos ei, haluaisitko sinulla olevan? 
5. Kuinka monta tuntia nukut arkiyönä?
6. Mikä on suosikkipaikkasi?
7. Mitä kieliä osaat?
8. Mitä kieliä haluaisit osata?
9. Lempielokuva?
10. DVD vai Blu-ray?
11. Pidätkö matematiikasta?

Randomit kysymykset on random.

Haastan seuraavat ihmiset

Jos joku haluaa tehdä tämän, tehköön :D


Tää oli niin rankkaa että mun on pakko mennä nukkumaan vähän lisää. Adios. x)



                                       




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti