Eilen oli tosiaan ystävänpäivä. Koulussa oli jotain outoja tukareiden järjestämiä halipiirejä ja kahvilaa ja halikilpailua ja näin. Olin kunnon ilonpilaaja enkä osallistunut yhteenkään niistä vaikka sijainen yritti patistaa. Jäin luokkaan kiusaamaan muita kappalevalinnoillani. Ei Imagine Dragons edes ole niin outoa? Ihmisillä on ongelmia.
Koulun jälkeen seikkailin sitten kaupungille tapaamaan kavereita ja totesin että bussimatkat ilman omaa musiikkia ovat hirveitä. Olen allerginen suomipopille ja mitäs muutakaan se kuski huudatti koko matkan. Selvisin nipin napin hengissä ja sitten vain vaeltelin ympäri keskustaa n. puolitoista tuntia, eli siis kävin Anttilassa itkemässä Hobitti-figuurien perään ja kuolaamassa alennuksessa olevia elokuvia. Puoli kuusi lähdin taivaltamaan kohti kansista ja meinasin jäädä risteyksessä äkäisten autoilijoiden alle. Kostoksi ylitin kadun todella hitaasti, kävelijällä on etuajo-oikeus >:I
Kansikselle päästyäni odottelin luokan oven ulkopuolella ja ohikulkevat englannin alkeiskurssille menevät mummot tuijottivat. Tuijotin takaisin. Lopulta ne ihmiset sieltä tunniltaan pääsivät ja kawaii desu Hosi ehti ensimmäisenä halaamaan minua. Tuoksuin (haisin?) kuulemma teeltä, pitäisiköhän vaihtaa deodoranttia :D Sain Hosilta paperikurjen ja myöhäisen joululahjan, ja tyrkin sitten kaikille korttinsa ja Hosille joululahjansa. Affen ja Hosin piti kiiruhtaa käsityökerhoon, minä jäin vielä Kittyn kanssa kaupungille hillumaan. Pari kauppaa kierrettiin läpi ja lähes itkin kirjakaupassa ; liikaa ihania kirjoja ostettavaksi eikä ole rahaa. Mentiin sitten Heselle syömään (eh heh niin mikä dieetti???) ja olin Kittylle vihainen kun se on minua lyhyempi, ryökäle. Omnomnom, hyvää epäterveellistä ruokaa, ja ketsuppia. En kyllä varmaan enää pysty syömään ketsuppia, kiitos Kitty xD Jotain siinä naurettiin ja öäh. Kokis oli hapotonta. Olisin voinut syödä vielä lisää.
Piti lähteä kotiin ihan liian pian, Kitty "saattoi" pysäkille ja sitten piti vielä halia.
Bussimatka maksaa aivan liikaa, matka meni rattoisasti hampaita kiristellessä kun suomipoppi vain jatkui. Jossain vaiheessa kyytiin hyppäsi ikäistäni lasketteluporukkaa ja hyi. Pitääkö joka toisen sanan olla aina kirosana...? Inhottavaa porukkaa. Yksi luokkalaisenikin siellä oli, ilmeestä päätellen tunnisti.
Tänään lähdin koulusta jo kymmenen aikaan mahani hurjan protestoinnin takia, sattui kivasti. Sain jotenkuten nukuttua pari lisätuntia ja ärsytin sitten mahaa vielä vähän lisää syömällä nuudeleita. Katsoin puolet Nälkäpelistä ja söin mansikka-vadelmasuklaata. Kittyltä saamani suloisen Bad Friends Trio-kortin takia päädyin etsiskelemään fanarttia Espanjasta. Kunpa hän pian tekisi vitoskauden ensiesiintymisensä, hahmodesigninsa on nimittäin aika ihana u3u
![]() |
| eiku mitä |
Huomenna (kohta) on lauantai, ihanaa. Yritän paeta enon ja serkun tapaamisen velvollisuutta niin Kitty voisi tulla tänne, ikävä. Mutta nyt häivyn, voisin edes yrittää mennä ihmisten aikaan nukkumaan. Bai bai.
![]() |
| precious baby. |


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti